Kaarina Hazard ja Eino Saari Näyttämöpäivien valitsijoiksi

Huhtikuu 8th, 2010 kirjoittajana outi

35. Työväen Näyttämöpäivien valinnat tekee myös tänä vuonna kaksikko. Vuoden 2011 festivaalin valitsijoina toimivat vapaa toimittaja Kaarina Hazard ja teatteriohjaaja Eino Saari.

Vapaana toimittajana työskentelevä helsinkiläinen Kaarina Hazard on tunnettu myös lukuisista elokuvarooleistaan. Tänä vuonna hän oli mm. Jussi ehdokkaana parhaasta naispääroolista elokuvassa Postia pappi Jaakobille. Näyttämöpäivillä Hazard on käynyt aikaisemmin esiintymässä Ylioppilasteatterin kanssa.

 (Kuva: Heini Lehväslaiho)

 

 

Kaarina_Hazard_mv01

Eino Saari on kajaanilainen teatteriohjaaja ja esittävän taiteen sekatyöläinen. Tällä hetkellä Saari työskentelee kulttuurikeskus Generaattorin tilavastaavana ja koordinoi Nopean toiminnan joukkoja. Työväen Näyttämöpäivillä Saaren töitä on nähty kahdesti, Mahnovitsina (v. 2005) ja Paska näytelmä (v. 2007). Teatterikeskus palkitsi Saaren helmikuussa Vuoden Teatteriteko -palkinnolla yhteiskunnallisesti kantaaottavasta ja osallistuvasta teatterityöstä Kajaanissa. 

(Kuva: Sara Saxholm)

einosaari

Lippupaketti seuraaville Työväen Näyttämöpäiville on arvottu

Helmikuu 5th, 2010 kirjoittajana outi

34. Työväen Näyttämöpäivien yleisöäänestykseen vastanneiden kesken arvottiin jälleen lippupaketti seuraaville Työväen Näyttämöpäiville 28.-30.1.2011. Tällä kertaa lippupaketin voitti Lauri Parkkinen Mikkelistä. Onnea voittajalle!

34. Näyttämöpäivien yleisöpalkinto matkasi Järvenpään ja Ohkolan teattereiden mukana etelään

Tammikuu 31st, 2010 kirjoittajana outi

34. Näyttämöpäivien yleisöpalkinnon pokkasi varsinainen suurtuotanto. 30 näyttelijän ja yhden koiran spektaakkeli Samuli Reunasen ohjauksessa tehty Täällä Pohjantähden alla sai sekä yleisön että raadin puolelleen.

yleisökilpailun voittaja

Tilaa sunnuntain esityksiin

Tammikuu 30th, 2010 kirjoittajana outi

Näyttämöpäivien lipuilla on ollut kova kysyntä, mutta vielä löytyy lippuja viimeisen festivaalipäivän esityksiin:

31.1.2010

Topi Mikkola: Mie olen niin mahtava mies klo 10 (Suuri Näyttämö)

Cont’akti -teatteri: Veriruusut klo 10 ja 14 (Sotku)

Turun Ylioppilasteatteri: Audience klo 10 ja 14.30 (Artium)

Muistattehan myös festivaaliklubimme ravintola Kalevassa lauantai-iltana klo 20 alkaen!

Suosittuun Välikysymykseen saatiin lisää paikkoja

Tammikuu 25th, 2010 kirjoittajana outi

Ylioppilasteatterin Välikysymys -näytelmään saatiin viimehetkellä myyntiin lisää paikkoja. Moni jäi lippua vaille myynnin käynnistyttyä 4.1., mutta nyt tilaa on tullut muutamalle nopealle.

Joihinkin muista esityksistä löytyy vielä tilaa ja kannattaa kysyä myös peruutuspaikkoja.

Tilaa on mm. näytelmiin:

Täällä Pohjantähden alla, Haapoja, Minä, äiti ja tunturihärkki, Tahdotko Sinä?, Työmiehen vaimo, Miten mummot menivät naimisiin, Mie olen niin mahtava mies, Veriruusut, Audience.

Lipunmyynti Mikkelin Teatterissa ti-pe 11-17, Lippupisteen toimipaikoissa sekä internetissä osoitteessa lippu.fi. Varaukset ja tiedustelut numerosta 015 411 0434.

Vielä on tilaa osaan esityksistä

Tammikuu 15th, 2010 kirjoittajana outi

Työväen Näyttämöpäivien lipunmyynti on lähtenyt käyntiin vauhdilla. Vielä on kuitenkin tilaa osaan esityksistä. Saimme myyntiin myös muutamia lisäpaikkoja. Lippuja on jäljellä muun muassa seuraaviin esityksiin:

Täällä Pohjantähden alla pe 29.1. klo 13.30 ja 19.15

Minä, äiti ja tunturihärkki pe 29.1. klo 18.45, 20.30 ja la klo 10

Haapoja pe 29.1. klo 16.45 ja 20.10

Työmiehen vaimo la 30.1. klo 10 ja 13.15

Miten mummot menivät naimisiin la 30.1. klo 18

Mie olen niin mahtava mies su 31.1. klo 10

Veriruusut su 31.1. klo 10 ja 14

Audience su 31.1. klo 10 ja 14.30

Lisäksi myynnissä on muutamia paikkoja esimerkiksi Troijan aasi ja Meillä on kaikilla sama tarina -näytelmiin. Kannattaa kysyä myös peruutuksia, tilanne elää koko ajan! Lipunvaraus ja tiedustelut: 015 411 0434.

Liput ovat myynnissä

Tammikuu 4th, 2010 kirjoittajana outi

Työväen Näyttämöpäivien liput ovat myynnissä Mikkelin Teatterin lippumyymälässä (ti-pe klo 11-17), lippupisteen toimipaikoissa kautta maan sekä internetissä osoitteessa www.lippu.fi Lippuja voi myös varata puhelimitse numerosta 015 411 0434. Varatut liput voi lunastaa Mikkelin Teatterilta, lippupisteen toimipaikoista tai ne lähetetään postissa (laskutuslisä 5 €/lähetys). 

Joihinkin esityksiin liput ovat jo loppuunvarattuja, mutta useimpiin esityksiin lippuja löytyy vielä hyvin.

Lipunmyyntimme alkaa 4.1.2010

Joulukuu 15th, 2009 kirjoittajana outi

Työväen Näyttämöpäivien lipunmyynti alkaa 4.1.2010. Liput tulevat myyntiin Mikkelin Teatterille sekä Lippupisteen toimipaikkoihin kautta maan. Netin kautta lipunosto onnistuu kätevästi osoitteessa lippu.fi .

4.1. alkaen lippuja voi myös varata. Työväen Näyttämöpäivien lippuja voi varata puhelimitse numerosta 015 411 0434. Emme ota vastaan sähköpostivarauksia. Liput lähetetään varaajalle postitse (laskutuslisä 5 €/lähetys).

Hallituksemme puheenjohtaja on vaihtunut

Marraskuu 27th, 2009 kirjoittajana outi

Työväen Näyttämöpäivien hallituksen pitkäaikainen puheenjohtaja Pirjo Ala-Kapee on luopunut tehtävästään siirtyessään uusiin haasteisiin. Hänen tilalleen on 26.11.2009 olleessa hallituksen kokouksessa valittu Etelä-Savon maakuntajohtaja Matti Viialainen. Viialainen ottaa tehtävän vastaan heti ja hoitaa luopuvan puheenjohtajan kauden loppuu jota on jäljellä vuosi. Pirjo Ala-Kapee hoiti ansiokkaasti puheenjohtajan tehtäviä aina vuoden 1998 vuosikokouksesta saakka.

Valinnat on tehty

Marraskuu 22nd, 2009 kirjoittajana outi

VOIMAA JA USKALLUSTA!

Teatterikriitikko Kirsikka Moring ja ohjaaja Mikko Roiha ovat tämän vuoden valinnat tehneet. Tuleville 2010 Näyttämöpäiville valikoitui 12 harrastajateatteriesitystä 56 hakeneen ryhmän joukosta. Lisäksi päiville kutsutaan esiintymään kaksi kotimaista ja yksi kansainvälinen ryhmä.

Kirsikka Moring ja Mikko Roiha kertovat valinnoistaan seuraavaa:

PB170006

Olemme yhdessä raadittaneet vuosikausia Mikkelin katselmuksen esityksiä. Itseämme toistaen olemme kiittäneet ja vaikuttuneet heistä ja niistä esityksistä, joilla on ollut jokin ainutkertaisen oma väite, sanoma, idea tai tyyli. Ratkaisevaa ei ole ollut esityksen teatteritaiteellinen täydellisyys vaan viesti, joka on sytyttänyt tekijänsä sellaiseen ilmaisun paloon, että se on tarttunut katsojaankin. Tunnistaminen on teatterin avainsana. Unohdettuja ja kätkettyä tunteita singahtaa pintaan, kun katsoja näkee edessään jotain tuttua ja elämässä elettyä. Se määrittää esityksen ja katsojan kohtaamisen. Tämä esitys on tehty minulle? Niin, tämä esitys on tehty minulle!

Kun takanamme oli 56:den esityksen katsominen, oli näitä kirkkaita oivaltamisen hetkiä, yhteistä iloa ja itkua, monta tuntia. Vaikka hakijoista olisi saanut monta erilaista festivaalia, olivat valinnat lopultakin selkeitä. Olimme täysin yksimielisiä, vaikka emme toisiamme manipuloineet.

Katselmukseen valikoitui esityksiä, jotka puhuttelivat meitä sellaisina suomalaisen ihmisen ja yhteiskunnan kuvauksina, ettei katsojalle jäänyt epäilystä, miksi juuri nämä ihmiset ovat halunneet kertoa nämä tarinat. Haluamme herättää Mikkelin yleisöissä kysymyksiä, jotka meissä heräsivät. Esityksistä syntyi elämyskartta, jolla risteilee kolme meissä väkivahvasti resonoinutta teemaa:  

TYÖSTÄ JA TAISTELUSTA
Työväenliike eilen ja tänään – onko tulevaisuutta?

Täällä pohjantähden alla

Veriruusut

Varasto
Troijan aasi 

CITYKANEJA JA KUNNALLISPOLITIIKKAA
Uudet suoran toiminnan esitykset todellisuudesta

Välikysymys
Tahdotko Sinä?
Tämän taivaan alla
Audience

IHMINEN KAHDEN JÄÄKAUDEN VÄLISSÄ
Esitykset yksilön asemasta, valinnasta ja vastuusta

Haapoja
Minä, äiti ja tunturihärkki
Meillä on kaikilla sama tarina
Työmiehen vaimo 

Varsinaisen festivaalin ulkopuolella Mikkeliin on kutsuttu vielä kolme näytelmää: Teatteri Rujon Mikkelissä ensi-iltansa saavan “suoran toiminnan” esitys Mannerheim eli lapsistasi ei mitään sekä kunniavieraana Mikkelin festivaaleilla usein nähty Topi Mikkola esityksellään Mie olen niin mahtava mies.

Kansainvälisenä vieraana 34. Työväen Näyttämöpäivillä näemme hyvin
harvinaisen ryhmän, suomen kielisukulaisia edustavan Vuorimarilaisen
Draamateatterin Venäjältä. Marilaisilla on oma nimikkotasavalta. Marilaiset yrittävät yhä vaalia ja kehittää omaa äidinkieltään ja kulttuuriaan, jotka ovat monilta Venäjän pieniltä kansallisilta vähemmistöiltä katoamassa. Kielitieteilijät ovat luokitelleet jo vuorimarin kielenkin uhanalaiseksi. Tämän huumoripitoisen ja hauskan esityksen nimi on “Miten mummot menivät naimisiin.” Näytelmä on tekstitetty suomeksi.